Kun joku asia on heti aluksi hankalaa, niin näköjään se on sitä sitten loppuun asti (vaikka eihän tämä tarina vielä lopussa ole, ties mikä on taas tilanne huomenna...)

Emma siis alkoi loppuviikolla osoittaa merkkejä lähestyvästä synnytyksestä ja torstaina jo jätti ruokansa puoliksi syömättä, joten arvelin, että viikonloppuna sitten alkaa tapahtua. Perjantai meni ihan muuten normaalisti, mutta ruokahalut olivat kadonneet, nyt totaalisesti. Lauantaina tuleva mamma sitten seurasi minua koko päivän aika aktiivisesti ja arvelin, että ehkäpä jotain tuntemuksia alkaa olla ja iltapäivällä sitten pissareissulla tuli pissan mukana limaklöntti, joka kieli siitä että lähimman vuorokauden aikana pitäisi synnytys käynnistyä. Iltakahdeksalta Emma alkoi mamma ja kaikesta näki että kipuja on. Yöllä tuli vesipussi, joka tuli ilman minkäänlaisia ponnistuksia, ainut ulkoinen merkki synnytyksen alkamisesta oli pelkästään kiputärinä. Kun vesipussin jälkeenkään ei alkanut kunnon poltot eikä mitään merkkejä siitä, että Emma edes yrittäisi ponnistaa tulossa olevaa pentua maailmaan, kokeilin kanavaa ja se ei ollut tippaakaan avautunut vaan pikkusormikin aiheutti kovat kivut. Oma eläinlääkäri on valitettavasti vuosilomalla joten ei kun soittamaan päivystävälle. Sovittiin, että oltaisiin naapuripaikkakunnan eläinlääkäritiloissa noin klo 9 aikoihin ja lääkäri pyysi, että jos saisin vielä yhden ihmisen mukaan itseni lsäksi, sillä tarkoitus oli, että hän leikkaa, joku hoitaa anestesiaa (suoneen annettaessa saa helpommin äkkiä hereille, jos tarve vaatii) ja joku ottaa vastaan tulevat pennut, joten Vesa lupautui lähtemään mukaan.

Kun päästiin paikan päälle, lääkäri oli saapunut hieman aiemmin siivoilemaan vastaanottohuonetta ja leikkaushuonetta. Emma kävi vaakalla, joka näytti 9,5kg, ja  se jälkeen se  nostettiin pöydälle ja mahan alta ajeltiin karvat pois. Arvelin, että vatsassa olisi yksi pentu joka ei ulos tule kuin avaamalla. Lääkäri halusi kuitenkin varmistua tilanteesta ja haki ultran ja aikansa tutkittuaan totesi, että kuva on niin huonolaatuinen, että hän hakee toisen laitteen josko sillä näkisi paremmin. Toinen laitekin sitten löytyi ja eipä se kuva selvennyt paljoa entisestä ja lääkäri sanoi yhden selkärangan kuvassa näkevänsä, joten ajattelin että arvioni taisi sittenkin pitää paikkaansa. Hän selitti, että koska on vaan yksi, niin luultavasti polttoheikkous johtuu siitä ja on ehkä turha kokeilla kalkkia tai oksitosiinia. Kerroin, että kanava ei tosiaankaan ollut yhtään pehmennyt, joten tuskin pentu syntyisi normaaliteitse ja alettiin keskustella leikkauksesta. Lääkäri kysyi, että oltaisiinko lähdössä esim. Helsinkiin tai tyytyisimmekö kenttäolosuhteissa tehtyyn sektioon. Mun mielestä kyseisen eläinlääkäriaseman olosuhteet on kaikkea muuta kuin kenttäolosuhteet, ja kun viimeksi olen sektiossa ollut (Sintin kanssa), niin oma lääkärimme hoiti todella nopeasti ja ammattitaidolla hommat ja olosuhteet ovat hänellä paljon puutteellisemmat, joten ei olisi tullut mieleenikään lähteä enää minnekään. Ja jos pienikin toive oli olemassa että pentu olisi vielä hengissä, niin aina mahdollisuudet heikkenevät mitä enemmän aikaa kuluu. Niinpä ajeltiin karvat toisesta etujalasta, että lääkäri saisi kanyylin paikoilleen. Jostain syystä vaan siitä jalasta ei sitten millään löytynyt suonta ja niinpä vaihdettiin jalkaa (tasapuolisuuden nimissä on nyt sitten molemmat etujalat saman näköisiä ;) Toisesta jalasta sitten suoni löytyi ja Emma sai antibioottia ja kipulääkettä ja suonensisäinen nesteytys aloitettiin. Sitten odoteltiin sen aikaa, että lääkäri siivosi vielä leikkaushuoneen ja etsiskeli tarvikkeita joita mahdollisesti tarvitsee sekä antoi Vesalle "anestesialääkärin ja leikkaussaliavustajan" pikakoulutuksen, sillä tulomatkalla sovittiin että tehdään niin päin, että hän avustaa ja minä hoidan pennun/pennut, jos joutuu elvyttelemään. Minä istuskelin sen aikaa Emma sylissä vastaanottohuoneessa ja aika lohduttomalta tuntui kun minkäänlaista liikettä en tuntenut Emman vatsassa. Tuli väistämättä mieleen, että tässäkö tämä mun mopsihaave nyt sitten murenee kertaheitolla jos huonolla säkällä vielä Emmallekin käy huonosti. puoli yhdentoista aikoihin sitten siirryttiin "leikkaussaliin" ja saimme ohjeistusta siitä mihin me samme koskea ja ennen kaikkea mihin missään tapauksessa emme. Puimme hengityssuojaimet ja myssyt ja sitten lääkäri aikoi ensin pestä vatsan alueen hereilläollessa, mutta Emmaa alkoi pikkuhiljaa kyllästyttää koko ajan selällään makaaminen, kun olotilakin oli kovin epämukava muutenkin, niin hän sitten laittoi Emman unten maille. Hiukan hirvitti, kun Emma yhtäkkiä lakkasi hengittämästä, mutta hengitys onneksi palautui kirsun alla olevaa akupunktiopistettä painamalla. Sitten hän pesi ja desinfioi mahan alustan ja kävi hakemassa leikkaussalitakin ja puki sen ja hanskat päälleen ja pikkuhiljaa alettiin olla valmiita itse operaatioon. Lääkäri levitti tarkasti haavan joka reunalle liinat kiinni niin, että ne tulivat klipseillä nahkaan kiinni ja näkyviin jäi pelkästään leikkausalue. Ja Emma alkoi KUORSATA! Kanyylin toimintaa tarkistettiin vielä ja koska Emma ei ollut täysin narkoosissa, sillä kosketuksesta silmäkulma hieman värähti, lääkäri pyysi Vesaa laittamaan lisää nukutusainetta.  Ja vihdoinkin alkoi olla ensimmäisen viillon aika. Itseäni hieman huoletti, kun olin kellosta seurannut että Emma oli ollut unten mailla jo yli 20min, että JOS pentu kuitenkin olisi vielä hengissä, niin on varmaan jo myös saanut aika tujauksen nukutusaineita. No onneksi en ole itse lääkäri ja he ovat koulutuksensa saaneita ja tietävät mitä tekevät. Ensimmäisen viillon jälkeen Emman silmäkulma jälleen reagoi ja ei kun lisää ainetta suoneen. Siinä vaiheessa kun lääkäri alkoi leikata syvemmältä, Emma reagoi jopa pienellä vinkumisella joten taas lisää. Ensimmäinen aukko osoittautui hieman pieneksi ja sen jälkeen kun haavaa oli hieman suurennettu, kohtu saatiin esiin ja olihan siellä pentu molemmissa kohdunsarvissa, toinen oli vaan ollut sen verran piilossa, ettei sitä huomannut päällepäin. Tuntui tosi pahalta kun olin varma, että kuollut pentu sieltä esiin kaivetaan ja nyt siellä onkin sitten kaksi kuollutta pentua  Pennut olivat niin tiukasti kohdun sarvissa, etteivät tulleet sieltä "lypsämällä" ulos, vaan lääkärin oli tehtävä viilto myös sarven puolella ja vihdoin oli eka pentu ulkona, väriltään vaalea. Sen suhteen näki kyllä heti että tosi huono tilanne, istukka oli irti ja sen näköinen, ettei siinä ole enää veri virrannut. Aloin hieroa ja puhdistaa pentua ja ehkäpä noin minuutin hieromisen jälkeen se aukaisi kerran suunsa. Aloin jo elätellä toiveita että josko se virkoaisi, mutta vaikka annoin sille aika "kovakouraistakin" hierontaa, uutta haukotusta ei vaan tullut. JOnkin ajan kuluttua lääkäri sanoi, että nyt olisi toinen ja sillä oli myös istukka tullut helposti mukana, mutta siinä selkeästi kuitenkin kiertänyt vielä veri. Pussi oli todella sitkeä ja kun repäisin sen auki, sieltä tuli esiin musta pentu. Nappasin sisarukset vierekkäin ja hieroin molempia niin voimallisesti kuin uskalsin ja niin vaan sitten jonkin ajan kuluttua myös musta pentu haukkoi kerran henkeä. Katsoin kelloa ja hieman yli minuutti meni kun tuli seuraava henkäys ja sen jälkeen puolen minuutin - minuutin välein muutama. Vaalea pentu näytti jo siinä vaiheessa menetetyltä, sillä sen kieli oli ulkona ja ihan valkoinen, mutta ajattelin että hierotaan nyt kumminkin sitäkin samalla kun toistakin, sillä olin kuullut joskus eläinlääkärin kertoneen, kuinka omistaja oli jo menettänyt toiveensa pennun suhteen ja eloton pentu laitettu roskikseen niin 10 min kuluttua oli roskiksesta alkanut kuulua vikinää. Joten näissä jutussa ei ihan heti kannata luovuttaa. Vähitellen musta pentu alkoi ottaa henkäyksia puolen minuutin välein ja päätin että vaikka menisi viikko niin siihen saakka yritetään kunnes haukotukset jatkuvat. Välillä sitten vihdoin alkoi tulla pari kolme hengenvetoa peräkkäin ja siinä vaiheessa sitten päätin, että nyt on vaalean pennun aika siirtyä sivuun, koska siinä ei ollut mitään elonmerkkejä näkynyt sen ensimmäisen haukotuksen jälkeen. Jatkoin mustan kanssa edelleen ja pentu otti aina muutaman hengenvedon, mutta "nukahti" jälleen. Lääkäri kyseli tilannetta kursiessaan Emmaa kokoon ja hän selitti, että nukutusaineen takia pennut usein ovat laiskoja ja vaativat herättelyä. Hän sanoi, että heillä ei ole ns. virkistettä, joten ainut konsti on vaan tuo hierominen. No sehän on, ja muutama muukin pieni niksi on tässä vuosien varrella tullut opittua, joten niin kauan on toivoa kun on hitusenkin elämää. Ja puolitoista tuntia se kesti! Sitten vihdoinkin "jäi hengitys päälle". Siinä vaiheessa tuntui kyllä tosi hyvältä, tosin tuli mieleen, että tämä oli vasta eka voitto tässä urakassa. Pentu köllötteli käsieni sisällä ja vähän väliä kääntelin sitä sillä kovin nukuksissa se oli ja hengitys oli välillä katkonaista.  Ja siinä vaiheessa taisi lääkäri kysäistä, että kumpiko pentu on ja eipä ollut tullut edes katsottua, no tyttöhän se oli   Oikein kohtalon ivaa, kun sitä mustaa tyttöä niin toivoin, niin siinä se nyt on, mutta minkä urakan jälkeen ja elämänlanka on vielä niin kovin, kovin ohut. Yhden jälkeen sitten Emma oli kursittu kasaan ja kannettiin lämpöpeiton päällä vastaanottohuoneeseen. Lääkäri kuunteli sydämen ja sanoi pulssin olevan noin 140 eli OK! Laitoin pennun nisille ja kun sain muutaman tipan menemän suun sisäpuolelle, niin neitipä nappas nisästä kiinni ja alkoi imeä - YES aika sitkeä Sissi sanoisin, joten työnimenä olkoot tällä neidillä Sissi!! Ilmeisesti se muutaman tipan sai irti, koska ilmiselvästi se alkoi virkistyä vauhdilla. Saatiin mukaan kipulääkkeet (RIMADYL vet 20mg purutabl) ja aloituspakkaus antibiootteja (CLAVUBACTIN 50/12,5mg) ja resepti antibioottiin, jolla sitten jatketaan parin päivän päästä (SYNULOX vet 200mg/50mg). Tuo kipulääke on muuten tosi kätevä, sillä se ilmeisesti maistuu hyvältä, koska Emma otti sen ihan mielellään ja pureskeli. Kahdelta päästiin lähtemään kotiin ja kotimatkalla meillä oli mukana pieni vikisevä musta prinsessa, todella väsynyt Emma ja 543e:n lasku... 

Kun päästiin kotiin, mietin hetken, että lähdenkö ollenkaan sovitulle Bissen astutusreissulle, mutta Roosa oli lupautunut tulemaan vahdiksi siksi aikaa, joten annoin pennun imeä vielä niin kauan kuin se jaksoi ja laitoin sen sitten lämpölampun alle koppaan ja alustan alle vielä taskumatillinen kuumaa vettä.

Bissen astutus sujui nopeasti, tosin morsian yritti ensin leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa, mutta Edi ei antanut moisen häiritä ja niin olin jo viideltä takaisin kotona. Emmalla ei ollut ollut mitään hätää ja vielä kerran ISO KIITOS ROOSA!

Emma nukkui koko sunnuntaipäivän tai oli muuten "poissaoleva" ja seuraava yökin meni vielä samalla tavalla, mutta aamulla viiden aikaan se vihdoin nousi itse istumaan ja kun kannoin sen ulos, niin pissat tuli heti. Maito ei oikein alkanut nousta ja olin saanut lääkäriltä mukaan Partoxinia, jota annoin sekä sunnuntai-illalla että maanantaiaamupäivällä. Niillä kerroilla kun sitä annoin, pentu sai nisästä ruokaa tarpeeksi, mutta välisyötöt olivat sellaisia, että pentu nyki ja kiskoi 10 min ja sitten alkoi huuto, joten annoin emonmaidonvastiketta lisäksi. Maanantaina aamupäivällä Emma oli suht pirteä ja joi aika usein ja pyysi välillä ulos, mutta ruoka ei maistunut edelleenkään, joten aloin antaa Nutriplussaa. Maanantai-illalla Emma alkoi olla sen oloinen, että kipuja on aika lailla enkä sitten uskaltanutkaan enää Partoxinia antaa, sillä turha tehdä lisää kipuja, kun aine kuitenkin supistaa kohtua ja siellä on aika isot leikkaushaavat jotka muutenkin kipeät. Joten ei kun tuttipullohommiksi. Muutenkin olen syöttänyt pikkuneitiä puolentoista - kahden tunnin välein, sillä kun Emma ei ole ihan tolkuissaan, pelkään että se ei ehkä osaa varoa pentua ja siksi en uskalla jättää niitä samaan koppaan kun en ole itse vieressä.

Tiistaipäivällä Emman kivut ilmiselvästi kovenivat ja jotenkin vatsa tuntui turpealta, joten soitin eläinlääkäriin. Leikannutta lääkäriä en saanut kiinni, koska hän tekee pelkästään päivystyksiä, mutta Tainan sain kiinni ja sovittiin, että soittelen tänäaamuna 8 jälkeen uudelleen jos tilanne ei parane. Iltapäivällä tehtin Bissen kanssa uusintakeikka Edin luo ja homma on nyt sitten siinä pisteessä, että luultavasti Bisse matkustaa ensi viikonloppuna kotiin ja sitten aletaan jännittää josko alkaa vyötärönkohta kasvaa. Illalla  Emman tilanne meni vaan huonompaan suuntaan ja ei kun soitto päivystävälle Artolle. Hän lupasi ottaa meidän tänä aamuna 7 jälkeen vastaan ja niin sitä sitten käytiin tänään taas lekurissa. Käynti rauhoitti itseäni siinä  mielessä, että olin niin huolissai tuosta turvotuksesta, mutta lääkäri rauhoitteli ja sanoi, että kyseessä on kudosneste joka sitten imeytyy takaisin elimistöön ja jos olisi kyse verenvuodosta, Emma olisi menehtynyt jo aikoja sitten. Kipu johtuu luultavasti suurelta osin siitä, että kun se ei ole syönyt mitään, niin lääkkeet saattavat ärsyttää tyhjää vatsaa ja lisätä jo muutenkin kipeää oloa. Emmaa nesteytettiin ja se sai tämän päivän antibiootin ruiskeena ja samoin kipulääkkeen ja lisäksi lääkäri lupasi soittaa apteekkiin reseptin uudesta kipulääkkeestä, jos on niin, että Rimadyl ei jostain syystä tehoa. Sovittiin että soitan iltapäivällä ja kerron kuulumiset, jos vaikka uusitaan nuo pistokset ja nesteytetään uudelleen huomenaamulla vielä.

Tässä pari kuvaa, ensimmäisessä vuorokausi synnytyksen jälkeen ja toisessa 3 vrk,  ja toisessa kuvassa Emma on aika kipeä

Se mikä on ainoa valopilkku tässä tilanteessa on se, että viime yönä ei tarvittu tuttipulloa, joten maitoa on alkanut onneksi tulla ja pikku-Sissin paino noussut jo melkein 20grammaa. Kun nyt vielä tuo äippä kuntoutuisi ja ennen kaikkea alkaisi syödä niin että vatsaan menisi muutakin kuin ruiskulla hunajavettä ja vettä!

Tässä vielä tältä päivältä kuva joka on otettu lääkärireissun jälkeen, kun uni alkoi maistua niin äidille kuin tyttärellekin

Ja ei kun apteekkiin hakemaan lääkkeitä lisää!