Eilen sitten vihdoinkin saatiin apinavauvat pitkän ähellyksen jälkeen maailmaan, kiitos siitä eläinlääkäri Tapani Pukkilalle! Torstai-iltapäivällä alkoi Sintti osoittaa merkkejä siitä, että jotain on tapahtumassa ja illalla sitten alkoi pentulaatikon sisustaminen ja läähättäminen, jota jatkui aina aamuyöhön saakka. Sen jälkeen tilanne rauhoittui ja muutama pienen pieni ponnistuksen poikanen oli nähtävissä, muttei mitään kunnollista ja tuntui että poltotkin olivat lopahtaneet. Aamulla valui hieman vihertävää nestettä ja aina ulkona käynnin jälkeen rouva työnsi muutaman hennon työnnön mutta ei mitään kunnollista. Kun mitään ei alkanut tapahtua, kokeilin, että mikä tilanne mahtaa olla ja tunsin pienen jalan, joka ei ollut enää pussissa. Käytiin vähän väliä ulkona kävelemässä ja työntöjäkin alkoi olla kohtalaisesti, mutta kun sitten parin kolmen tunnin jälkeen kokeilin uudelleen, niin sama jalka oli edelleen ihan samassa paikassa, joten arvasin, että nyt on kyseessä kuollut pentu,. Elävä pentu auttaa itse synnytyksesä omalla liikkumisellaan, mutta kuolleen pennun ulos saaminen on aina hankalampaa. Yritin saada jalasta kiini ja pari kertaa siinä jopa onnistuinkin, mutta en saanut sitä vedettyä ulos, joten pakko alkaa soitella lääkärille. Onneksi meidän oman lääkärin päivystysvuoro oli alkamassa ja sain hänet kiinni ja sovimme että menen vastaanotolle heti kun hän kotiutuu käynniltä. Siellä hän yritti myös ensin saada tulppana olevan pennun pennun ulos alateitse, mutta se oli niin tiukasti kiinni, että katsoi parhaaksi leikata. Niinpä sitten syntyivät elossa kaksi poikaa ja yksi tyttö ja todettiin, että se kuollut pentu oli ollut tulossa etujalka edellä ulos, joten ei olisi millään sitä kautta siinä asennossa ulos mahtunutkaan. Ikävää että jouduttiin menemään leikkaukseen, mutta toisaalta oli ihan mielenkiintoinen kokemus, sillä vaikka näitä pentueita on meikäläisellekin aika monta syntynyt ja olen ollut lisäksi mukana myös monen muun koiran  synnytyksissä on tullut oltua mukana, kyseessä oli ensimmäinen näkemäni sektio! Kuvia laitan myöhemmin.

Niin, torstaina oli tosiaankin Isojoella mätsäri ja täytyy ihan ensin pyytää anteeksi kaikilta tutuilta kun liukesin paikalta kesken kaiken, mutta kotona oli tosiaankin Sintin tilanne silloin sellainen, että oli pakko lähteä. Valitettavasti minulle ei ole tiedossa vielä edes tuloksia ko tapahtumasta. Harmillista vaan, kun jossain vaiheessa päivää taivaat repesivät ja satoi rakeita oikein kunnolla, joten sää ei kyllä suosinut

Omia koiria en kehään ilmoittanut, sillä olen yrittänyt vältellä noita koiratapahtumia aina silloin kun on kotona pennut juuri syntymässä tai ihan pieniä. Sen verran Emma piipahti pikaisesti paikalla että pääsi yhteiskuvaan komean Frank-herran kanssa

Milli saapui myös ilahduttamaan meitä, kun vesantolaiset poikkesivat pikaisesti. Milli jää nyt tänne hetkeksi huolehtimaan Laku-tyttärestään, kun Sintzu hoitelee omia vauvojaan eikä ehdi keskittyä lapsenlapseensa   Vaikka eipä tuo Laku taida paljon huolehtimista tarvita, sillä torstaina löytyi lattialta muutama pieni veritippa ja Paulan kanssa ensin luultiin, että olisiko Milli,n juoksu jo alkanut, mutta kun tarkemmin asioita tutkittiin, niin pikkuneitihän se olikin, eli Lakusta on tullut NAINEN

Tänään täytyy mennä vielä muutamaksi tunniksi ampumaradalle, onneksi Ville on ollut täällä Pohjanmaalla päin töissä ja on myös ensi viikolla, niin hän on ehtinyt myös radalla iltaisin, ja toivottavasti ehtii myös ensi viikolla, sillä meidän Avoimet Ovet jatkuvat vielä ensi viikon. Meillä on tosiaan nyt parin viikon ajan avoimet ovet ja kaikilla halukkailla on mahdollisuus tutustua ilma-aseammuntaan ohjatusti, kokeilla Noptel-ammuntaa ja osallistua pariin kisaankin, sillä siirsimme yleensä huhtikuussa järjestetyn kunnanmestaruuskilpailun ajankohdan nyt näille viikoille ja Villen kanssa suunniteltiin lisäksi sellainen leikkimielinen ja erittäin epävirallinen Bonuskisa, jossa on erittäin selkeän epäselvät säännöt. Muutamia uusia kasvoja on radalla näkynyt ja uskokaa tai älkää, saimme Villen kanssa houkuteltua jopa äitini kokeilemaan pistooliammuntaa ja hänhän ampuikin kuin vanha tekijä vaikka piteli ekan kerran elämässään pistoolia kädessään! Täytyy varmaan yrittää saada hänet houkuteltua useamminkin radalle, jos vaikka olisi hänelle uusi harrastus kun ei olkapäät enää kestä lentopallon pelaamista