Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
22.04.2012 - 09:06

Laitan pyynnöstä tähän kuvasatoa kansalaisopiston Isojoen kirjontapiirin kevätnäyttelystä, sillä kuvia tuli otettua sen verran paljon, etten viitsi niitä alkaa sähköpostilla lähetellä, mutta toki lähetän jokaiselle halukkaalle alkuperäisen kuvan omista töistään, kunhan ilmoitatte minkä kuvan kukin haluaa. Valitettavasti kaikki eivät päässeet tuomaan töitään näyttelyyn, joten kauden aikana valmistuneita töitä on todellisuudessa paljon paljon enemmän. Ja samalla haluan näin julkisesti kiittää piirin vetäjää Irmaa, joka on usean vuoden ajan ollut porukan inspiroijana

En laita kuviin sen kummempia kuvatekstejä, koska ihan kaikkien töiden tekijöistä en ole ihan 100% varma. Omia tekeleitänikin kuvista löytyy muutama.

23.11.2011 - 15:09

Ja ennen kaikkea se tärkein juttu eli sain vihdoinkin "rakkaan" autoni takaisin . Mersustahan meni kesällä katsastus vanhaksi ja kun miesväellä noita kiireitä riitti, niin kukaan ei ehtinyt laittaa vanhaa palvelijaa siihen kuntoon, että olis voinut sitä käydä insinööreille näyttämässä, niin meikäläisen kulkupelinä oli Mikon Leppäkerttu. Siinäkin on ollut jos jonkinlaista sähkövikaa yms, joten toimintasäde on ulottunut meikäläisen käytössä vain sellaisiin matkoihin, että viitsii kävellä kotiin, jos tarve vaatii .

No - muutamien viikkojen valohoito hallissa nosturilla ei siis Mersuun tehonnut, joten miehet joutuivat oikein pari kolme tuntia tekemään töitäkin, että saivat jarrut kuntoon ja leimat papereihin. Tosin parin päivän käytön jälkeen simahti startti, mutta se vika onneksi korjattiin sitten jo parin päivän sisällä.

Koirien kanssa on ollut aika inhottavaa tuo lenkkeily, sillä metsä on niin märkä, että vanhat rouvat Jumpsu ja Sintsu ovat sitä mieltä, että EVVK. Sissi ja Emma sen sijaan eivät paljoa märkyydestä välitä, vaan sammaleet lentelee, kun pariskunta päästelee rallia. Lakustakin kuului sen verran uutisia, että ilmeisesti kieliongelmia ei ole, vaan neiti on alkanut viihtyä uudessa kodissaan hyvin.

Illat olen kutonut lapasia ja sukkia samalla kun katselen telkkaria ja osa tuotoksista vietiin pariksi viikoksi kirpparille, josta Arjan ja Mirkan kanssa vuokrattiin yhteinen pöytä. Nyt pitäisi vielä tehdä muutamia pareja sukkia jouluksi ja pojat tilasivat lisäksi uudet pipot. Veskulle tein isäinpäivälahjaksi koevedoksen piposta ja ainakin hänen päähänsä se sopi ihan OK. Kuvassa ko pipo ja parit koira/kissasukat, toiset pitkävartiset polvisukkamalliset ja toiset hieman lyhyempi malli. Silmät ja nenä eivät oikein kuvasta erotu, mutta kyllä ne siellä langan seassa jossain ovat

ja tottakai piti taas kehittää hieman uuttakin mallia, joten yhtenä iltana sain päähäni tehdä hiirimalliset lapaset tai oikeammin RASAT niinkuin täälläpäin sanotaan. Vaihtelu virkistää kun voi vuoron perään tehdä erilaisia eikä pelkästään niitä Jusseja. kuva on vähän huonolaatuinen, mutta eiköhän siitä periaate selviä. Luin muuten juuri sanomalehdestä, että jos tekee käsitöitä jonkun esim lehden ohjeen mukaan, niin niitä saa tehdä vain omaan käyttöön tai antaa lahjaksi, ei saa myydä - tekijänoikeussäännökset!  No, itse en näihin malleihin mitään ohjeita lueskele vaan soveltelen tarpeen mukaan, joten vien kirpparille myyntiin ihan hyvällä omallatunnolla

Ampumakausikin on jollain lailla avattu ja viime viikonlopun kisat meni vähän siinä mielessä harjoituskisaksi, että olin luvannut toimittaa Isojoen kisojen palkintoja Kankaanpään kisoihin ja lauantain kisaohjelmassa oli pistoolissa pelkästään Yleinen sarja, joten ammuin sitten siinä enkä naisten sarjassa, joka oli ohjelmassa sunnuntaina. Kisa alkoikin sitten tosi hyvin, sillä kolmen haroituslaukauksen jälkeen aseesta petti säiliön tiivisteet ja paineet pihalle! Sain kankaanpääläisiltä lainaksi aseen, niin sain kuitenkin kisan ammuttua, kiitos Martti! Tulos 539 oli omasta mielestä ihan ok, kun miettii, että oli tosiaan outo ase ja muutamia OHO-laukauksiakin tuli, kun liipaisu oli hieman erilainen ja herkempi kuin omassani. Käväisin samalla Eelistä katsomassa ja kyllä se poika on luonteensa puolesta niin samasta puusta veistetty äitinsä kanssa ettei paremmin voisi olla. Ja nyt huomasin ekan kerran että niin on vaan sillekin alkanut ilmestyä muutamia harmaita karvoja kuonoon ja silmien alle.

Tänään täytyy vielä vääntää jossain vaiheessa kakkupohja jotta saan huomiseksi tehtyä kakun tädilleni, joka perjantaina täyttää 70v. Meillä on  nimittäin huomenna tämän vuoden viimeinen kansalaisopiston kirjontapiirin kokoontuminen ja pari naisista lupasi keittää siellä kahvit, joten saadaan juoda samalla ne Katrin synttärikaffeetkin.

 

 

02.11.2011 - 21:05

Laitetaan nyt mallikuva aikuisten koon sammakkolapasistakin, joiden valmistamisessa oli hieman hmmm  ongelmiakin. Joku nimeltämainitsematon tohelo nimittäin ompeli ensin toiseen lapaseen silmät "kuonon" väärälle puolelle. Ja olen muuten aika monta kertaa kuullut muutaman päivän aikana tästä erehdyksestä

25.10.2011 - 16:09

Noita Jussi-sukkia kun on tullut nyt useampana vuonna tehtyä ja monet ovat niitä multa tilailleet, niin "yleisön pyynnöstä" nyt hieman tietoa niistä. Ja supersuuri kiitos Hakomäen Päiville niistä ihanista siililapasista, joista sain inspiraation tehdä myös niitä. Olen tehnyt myös vihreästä langasta pyöreällä "kuonolla" varustettuja punakielisiä (peukalo punaisella langalla) sammakkolapasia, mutta niitä ei tällä hetkellä ollut yhtään tehtynä ja vihreää lankaakaan ei löytynyt kotoa tarpeeksi, joten niiden kuva tulee vasta sitten kun saan taas lankavarastoja täydennettyä  

28.08.2011 - 12:12

 

Viime torstaina olimme Siikaisissa Mikon valatilaisuudessa. Niinisalolaisten valat oli tänä vuonna laitettu kahteen paikkaan, eli Tiedustelupatterin porukka Siikaisissa torstaina ja SatTR:n porukka perjantaina Karviassa. Jos saan rehellinen olla, niin kyllä mtilaisuus olisi ollut juhlallisempi, jos olisi koko porukka ollut samasa paikassa, nyt jäi vähän tynkämäinen olo juhlallisesta tilaisuudesta, varsinkin kun ohimarssikin muodostui pelkästään jalkaporukasta, ei ainuttakaan ajoneuvoa mukana vaikka mukana raketinheitinmiehet ja kuljetusporukka. Itse vala Siikaisten urheilukentällä oli melko juhlallinen tilaisuus ja vaikka sää suosi siinä mielessä, ettei saatu vettä kuin muutamia pisaroita ja mitään hellettä ei ollut , muutama huonovointisuuskohtaus valitettavasti nähtiin, mutta lääkintäporukka hoiti tilanteet huomaamattomasti. Valalounas (hernesoppaa tietenkin  ) nautittiin keskuskoulun pihalla ja samassa paikassa oli myös Sotilassoittokunnan konsertti, solistina Anne Mattila. Vaikka itse in ole mikään Annen erityinen fani, niin täytyy sanoa, että kyllä likka osaa laulaa livenä todella hyvin .

Milolla on siis ensimmäinen ylennys tienattuna ja alokasaika ohi, tässä kuva tuoreesta tykkimiehestä

 Pennut kasvaa vauhdilla ja nyt on joka päivä käyty ulkoilemassakin (ja samalla edes yhdet kakkelssonit tulee ulos ) Ensin oltiin hieman varovaisia ja kuljettiin melkeinpä mun jaloissa, mutta nyt jo painellaan isojen koirien perässä jopa pitkässäkin heinässä. Ebban suhteen olen ollut hieman ilkeä, sillä Ebba on lähiaikoina lähdössä koeajalle uuteen kotiin ja olen suhtautunut rouvaan nyt hieman neutraalisti ja ylimääräiset hellyydenosoitukset on jätetty tyystin pois, jos vaikka sopeutuminen sujuisi sitten helpommin. Onneksi uudessa kodissa on leikkikavereita, joten rouva saa taas päästellä ilonsa vapaaksi kunhan tutustuvat kunnolla.

Kasvihuoneesta on nyt alkanut saada päivittäin satoa ja kurkkusaalis ei ole samaa kokouluokkaa mitä viime vuonna, mutta olen tehnyt muutaman satsin viipalekurkkuja ja tuoretta kurkkua saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Tomaatitkin ovat nyt alkaneet kypsyä, ja raakileita on vaikka kuinka paljon. Kurpitsoista olen ylimääräiset lehdet ja pikkukurpitsat ottanut pois ja jätin vain muutaman isomman kasvamaan. Yöt ovat onneksi vielä plussan puolella joten saavat kaikessa rauhassa vielä kasvaa jonkin aikaa. Itselleni oli pienoinen yllätys tuo kesäkurpitsa, jka kasvaa perunapellon päässä, sillä se ei ensin päässyt vauhtiin ollenkaan, vaan sitä mukaa kuin hedelmiä ilmestyi ne mätänivät pois. Joten eipä ole paljon tullut sitä seurailtua ja viime viikolla olikin iso yllätys kun kävin maisseja katsastamassa ja kesäkurpitsasta löytyi tällaiset

 

kaikki siis samassa kasvissa ja kuvan oikeanpuoleinen painoltaan 3,5kg ja muut ehdin laittaa pikkelsiksi ennen punnitusta.

Mattourakka päättyi toistaiseksi, sillä alkukesästä puihin laitettu 30 metrin loimi loppui  ja tässä viimeiset 114cm leveät matot, seuraavaksi laitetaan hieman kapeampaa mallia. Värit on kuvassa aika oudot, mutta olkoot

 Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä Lakun kanssa Itä-Suomen reissuun, sillä treffit on sovittu Joensuulaisen nuoren miehen kanssa

 

04.07.2011 - 13:35

Kävelin aamulla pihapiirissä ja oli todella iso yllätys kun kävelin yhden luumupuun viereen ja näin ne raakilemäärät, mitä puun oksilla oli joten pakkohan sitä oli kamera hakea, sillä ihan varmasti nuo ei tuollakauan pysy, vaan suurin osa kuitenkin tipahtaa maahan enne kypsymistä:

Ja kun kerran kameran kanssa alettiin touhuta, niin kuvaillaan nyt sitten muitakin kasveja:

Kirsikkapuita ei ole hengissä talven jäljiltä kuin yksi "aikuinen puu", mutta muutama kirsikka on siihen sentään tulossa:

Päärynään ei montaa hedelmää ole tulossa tänäkään vuonna ja ne mitä on tulossa ovat aika rupisia tapauksia, joten hillo jää haaveeksi.

Omeniahan ei tänä vuonna myöskään tule ja niistä puista en viitsi kuvia ottaa.

Peruna- ja kasvimaan kolmas perkauskerta on kyllä jo aloitettu, mutta vielä kesken, joten älkää välittäkö rikkaruohomääristä , edessä härkäpapu, sen vasemmalla puolella on ruohosipuli, joka pitää siirtää syksyllä parempaan paikkaan ja pavun takana kesäkurpitsa

juurifenkoli ja sen takana yksinäinen kaalintaimi

sokerimaissi

Herne- ja papupenkit saavat tällä viikolla tukikepit avukseen ja jääkööt nyt kuvaamatta tällä kertaa

Jatketaan kurpitsapenkillä: vasemmassa laidassa kaksi jättimeloonin taimea istutettuna vanhaan puiseen pentulaatikkoon (kääpiöroduille kun tuo collieiden vanha laatikko on liian iso, mutta kun en malttanut sitä polttopuiksikaan laittaa, niin sai uuden elämän kirpitsan kasvualustana. Meloonissa näyttäisi olevan nyt ainakin 4 pientä hedelmän alkua tällä hetkellä. Keskellä vihreässä saavissa (jota ei kylläkään taida näkyä lehtien alta) on yksi jättikurpitsan taimi ja siinä ei ole vielä kurpitsanalkuja vaan kukat ovat kaikki "koiraspuolisia". Tummassa muovilaatikossa takana raitalehtinen kesäkurpitsa jossa 5-6 hedelmää tulossa, samoin noissa tavallisissa kesäkurpitsoissa, joita on kaksi kuvan oikeassa reunassa olevassa punaisessa muovilaatikossa. Ruskeassa laatikossa on lisäksi edessä yksi raitakurpitsan taimi, mutta se on kyllä aika aneeminen tapaus ja olen aika epäileväinen sen suhteen, että tekeekö yhtäkään hedelmää koko kesänä.

 "vauvamelooni"

Ja kasvihuoneen puolella, ensin kirsikkatomaatti

ananaskirsikka, josta ei kameralla saa kunon kuvaa, on niin iso kasvi ja siinä on piilossa noita nyytteja vaikka kuinka paljon, joista kuvassa näkyy vaan muutama. Tämä on ihan mielenkiintoinen kasvi, koska aikaisemmin en ole tätä koskaan kokeillutkaan

Pihvitomaattivauvoja

ja mustatomaattia

tavallistakin tomaattia löytyy

ja avomaankurkkua kasvihuoneessa (sorry, kuva jäi kääntämättä)

ja avomaalla, jossa on vasta nuppuja tulossa

Ja Arjalle terveiset, että kateellisena katselin sun  tomaatteja ja kurkkuja, jotka on PALJON isompia kuin mun omat

Laitetaas tähän vielä pari kuvaa viime viikolla valmistuneista matoista, joista tämän taidan jättää itselleni (väri on luonnossa violetin eri sävyjä, kuvassa värit eivät näy kunnolla)

ja nämä kaksi matkaavat ensi viikonvaihteessa Slinnan suuntaan, toisella mittaa 3m ja toinen hieman lyhyempi

ja ettei nyt ihan mennä ilman koiriakaan, niin Ebba ja Ebban vatsa voivat hyvin, vielä vajaat puolisentoista viikkoa H-hetkeen

19.06.2011 - 17:28

Kasvimaa (ja rikkaruohot) tykkää kun vettä tulee taivaan täydeltä aina välillä.

Kasvihuoneessakin alkaa näyttää siltä, että varmaan jonkinlaista tomaattisatoa tulee tänäkin kesänä. Tavallisen ja kirsikkatomaatin lisäksi mulla on siellä pari mustatomaattia ja neljä pihvitomaattia sekä uutena kokeiluna kolme ananaskirsikkaa.

Kaikkihan on siemenestä kasvatettuja ja varsinkin tuo ananaskirsikka tuntuu aika mielenkiintoiselta kasvilta, toivotaan että saataisiin siitäkin maistiaiset. Kurpitsat voivat myös hyvin ja ainakin yhteen jättimelooniin on jo tulossa eka hedelmää tuottava kukkakin. Kurpitsoja mulla on siis kolme meloonia (joista yksi on kyllä niin huono taimi, että tuskin siitä tulee mitään) yksi jättikurpitsa, yksi raitakurpitsa ja neljä kesäkurpitsaa, joten saapa taas kehitellä uusia kurpitsaruokia syksyllä jos alkaa satoa tulla. Kurkkupenkissäkin on kasvu alkanut hyvin, tosin ihan sitä viimevuotista yli 80kg satoa en ihan tänä vuonna tarvitsisi.

Koirat sen sijaan eivät näistä kosteista säistä tykkää ja ovatkin taas alkaneet hienostella. Asioille ei viitsittäisi mennä millään kun tassut kastuu ja peppukin kastuu kun kyykähtää pellolle . Emma varsinkin on alkanut hienostella niin ettei suostu tekemään mitään asioitaan oma-aloitteisesti, vaan minun  on joka kerta saateltava rouva pellon reunalle ja vasta parin minuutin mietintätauon jälkeen rva hienopieru suostuu menemään tekemään asiansa.

Isäntä siivoili aamulla takapihalta romuja pois ja vihdoinkin on autotallin takana kunnolla parkkitilaa. JOs vaikka kuorma-autot ja traktori alkaisivat pysyä sillä puolella pihaa, niin ei olisi noita ylimääräisiä öljylätäköitä ihan niin paljon tuossa kulkureitillä . Toissapäivänä hänelle sattui pieni vahinko, kun oli naapurin tontilta siivoilemassa risuja pois tuosta maidän rajan läheltä niin oli ilmeisesti kaivurin kauha osunut naapurin uimalammikon entiseen tulpattuun poistoputkeen ja seuraavana päivänä naapuri kävi kyselemässä, että kukakohan on vienyt kaikki vedet lammesta , oli lähes metrillä pudonnut veden pinta. No nyt on putki taas tukossa ja vesipinta nousussa. Niinhän se on että tekevälle sattuu ja jos ei mitään tee niin ei mitään satukaan.

Mikolta jäi Provinssit väliin, sillä hän lupautui viimekesäiseen hommaansa muutamaksi päiväksi ja vesakoimaan muutaman taajama-alueen. Hän on nyt tehnyt 15-16 tunnin päiviä, joten eipä siinä paljon festareille ehdi. Tänään hänellä on kuulemma oppiskloppi muutaman tunnin ja huomenna tulee toinen, joten voipi olla että pääsee taas oman autonsa kimppuun tuonne hallille tiistaista lähtien. Matti pääsi hurjastelemaan Heikki-papan "pikku-sontiaisella" kun keräsivät Veskun kans niitä risuja tuosta naapurista ja oli huvittavaa kuunnella kuinka monet olivat nähneet väärän kuskin väärässä traktorissa. Naapurin marjapensaiden väliin kun ei olisi tuolla meidän traktorilla mahtunut ja Heikillä oli vielä lainata pikkuiset kärrytkin perään, niin niiden kanssa pääsi hyvin puikkelehtimaan puskien välissä.

Perjantaina käväisin Hyvinkäällä Veteraanien SM-kisoissa ampumassa vapaapistoolia ja tulipahan todettua että harjoitellakin varmaan pitäisi, ammuin jopa yhden "myyränkin" ja sen jälkeen tuli tietenkin totaalihermostuminen ja vasta viimeisessä sarjassa pääsi taas hieman rytmiin - no ehkä mä vielä joskus opin..... Eilen ja tänään siellä olisi ollut ohjelmassa urheilu- ja vakiopistoolit, mutta niihin en sitten viitsinyt ilmoittautua kun tuota matkaa on noin paljon ja muutenkin tykkään vaparista eniten kun ruutilajeja vertaillaan.

Viime viikolla kaivoin myös ompelukonetta esille ja samalla kyhäsin vanhasta verkkatakista parit haalarit. Jumpsu ei oikein tykännyt mannekiinin hommista, mutta tältä toinen haalari näyttää. Toisesta puuttuu vielä vetoketju selästä, kun en vanhoista käytetyistä ketjuista löytänyt sopivan mittaista ja uuttahan en suostu ostamaan - koirien vaatteissa käytän siis mieluiten pelkästään kierrätysmateriaaleja! Eli laitan tallelle kaikki poistoon menevien vaatteiden napit, toimivat ketjut ja nyörit sekä hyväkuntoiset resorit

 

13.06.2011 - 16:26

Äidin kanssa tehtiin pikavisiitit Vesannolle ja Savonlinnaan. Keskiviikkoaamuna vein Sintin Roosalle hoitoon, niin kotiin ei jäänyt kuin kääkät ja mopot, Milli ja Tarahan lähtivät samalla meidän mukanamme kotiin ja Laku lähti mukaan ihan sen takia, että saisi käydä Vesannolla edes kerran ennen kuin se menee juoksunsa ajaksi sitten Paulan luo. Paulahan on sopinut Lakulle treffit Joensuuhun . Säät olisivat voineet olla kyllä jotain ihan muuta mitä olivat, sillä mittari huiteli koko ajan yli 30 asteessa. Koirilla ei onneksi ollut mitään hätää, sillä otin mukaan useamman kappaleen kylmäkalleja ja niillä saatiin niiden matkustaminen suht mukavaksi, mutta alkuperäisistä suunnitelmista jouduttiin kyllä luopumaan ja Keskisen ohi ajettiin siis pysähtymättä. Muutaman kerran poikkesimme juomaan termarikaffit ja samalla koirat pääsivät jaloittelemaan, mutta ulkona oli niin kuuma, että ne halusivat aika äkkiä takaisin omaan viileään häkkiinsä autossa. Kun vaan olisi ollut itsellekin mahdollista viilentää itseään jollain lailla autossa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja loppumatkasta sitten virittelimmekin äidille hieman verhoja auton lasiin . Matkan varrella kauhistelimme varsinkin Konneveden ja Vesannon välillä olevia valtaisia metsätuhoja jotka Asta-myrsky viime kesänä sai aikaan. Voi vain kuvitella kuinka järjkyttävän näköistä silloin oli, kun puut olivat vielä korjaamatta. Paula oli juuri tullut töistä kun saavuimme Vesannolle ja alkoi hurja kiljuminen kun Milli ja Tara huomasivat, missä oltiin ja Lakukin taisi olla triossa mukana. Vaikka olikin aika kuuma, kävimme lyhyellä kävelylenkillä Vesannon keskustassa ja tottakai piti myös poseerata "kuuluisan" Vankkurin edessä, kansanedustaja Hakkaraisen tempauksillaan kuuluisaksi tekemä paikallinen kuppila siis. Kuvamateriaalia en viitsi sentään laittaa näkyville .

Paula lähti torstaiaamuna töihin ja sovittiin, että me vielä ruokimme apinat ja käytämme ne ulkona. Keitimme vielä kahvit mukaan termariin ja lähdimme ajelemaan kohti Savonlinnaa. Matkalla poikkesimme kerran juomassa kahvit ja kun pääsimme perille tuntui että olimme kuin uitetut hiestä. Joka tapauksessa oli valtavan ihanaa nähdä Joannaa pitkästä aikaa ja neidillä tuntuikin olevan aika vauhti päällä koko ajan ja uutena harrastuksenaan dvd-laitteen "asentaminen". Koska oli niin kuuma, emme viitsineet kauhean pitkiä ulkoilureissuja Joannan kanssa tehdä, mutta tottakai kävimme jäätelöllä ja vähän shoppailemassakin. Illalla Ville lähti meidän kanssa vielä tankkaamaan autoa ja samalla poikkesimme ihastelemaan Olavinlinnaa. Pakkasimme vielä auton valmiiksi aamua varten, sillä saimme mukaamme muutamia käytöstä poistettuja verhoja ja peittoja, jotka äidin kanssa jatkojalostamme matoiksi. Tuomisinahan meillä oli Paulalle ja Sepille yksi matto ja Villelle ja Mialle pari mattoa. Tämän kesän matot tulevatkin olemaan hieman leveämpää mallia, sillä kangaspuissa on noin 30 metriä pitkä loimi ja maton leveys valmiina 1,14 m. Kuvassa vasemmalla Villen matot ja oikealla Paulan matto, joka on tehty osittain blyyshikuteesta.

Perjantaiaamuna menimme aamukaffille Savonlinnan torille ja tottakai maistoimme myös aitoja paikkakunnan lörtsyjä. Muikut jäi tällä kertaa kokematta, mutta ehkäpä sitten seuraavalla kerralla ja samaten suunnittelimme, että josko seuraavalla kerralla kävisimme vaikka risteilylläkin. Aamukahvien jälkeen käänsimme mersun nokan taas kohti Vesantoa, sillä Lakuhan jäi sinne ja saisimme oikoa jalkojamme siellä taas hieman.  Sepi tuli käymään töistä kotona ja hörppäsimme kahvit ja täytimme termarin.  Lakua varten pakkasimme kylmäkallet autoon ja taas mentiin! Milli varmasti nautti suunnastomasti kun pääsi taas normaaliin päivärytmiinsä. Tarakin oli lähtenyt torstai-iltana uuteen kotiinsa ja neidin kutsumanimi vaihtui Mimmiksi, rakkaalla lapsella on monta nimeä!  Tälläkään kertaa emme poikenneet Keskisellä ja yksinkertaisesti siitä syystä, että olimme niin läpimärkiä hiestä ettei paljon viitsinyt ihmisten ilmoille mennä. Kotona oltiin noin viiden aikaan iltapäivällä ja kävin hakemassa Sintin kotiin. Rouva oli viihtynyt ilmeisesti erinomaisesti ja kuulemani mukaan varsinkin Jouni oli ollut suosiossa ja jääkaapin paikkakin tullut tutuksi .

Matille iso kiitos kastelemisesta, sekä kasvihuone että kurpitsapenkit ja kukat olivat edelleen hengissä.

Illalla Arska ja Eelis tulivat pariksi päiväksi hoitoon ja pojat tuntuivat viihtyvän erinomaisesti.

Kukaan tytöistä ei onneksi ole tällä hetkellä juoksulla, joten homma sujui todella vaivattomasti. Arska ihastui Veskuun ja Eelis Mikkoon ja sen ajan kun miesväki ei ollut kotona pojat melkeinpä viettivät aikansa ulkona, sillä ovet ovat meillä olleet nyt auki ulos niin, että koirat pääsevät itse kulkemaan sisään ja ulos. Seuraava kuva kuvaa aika hyvin sitä tilannetta mikä oli kun joku miehistä oli kotona, ei Mikon päikkäreistä ainakaan tullut mitään:

Tänään sitten ilma viileni onneksi sen verran, että uskalsin kaivaa viime viikolla tulleet aronian taimet maahan. Tilasin keväällä paketin, jossa oli 12 marja-aronian taimea ja niiden piti tulla jo toukokuussa, mutta vasta viime viikolla ne sitten saapuivat, joten aika hankala istutusajankohta, mutta täytyy yrittää kastella niitä ahkerasti, jotta pysyisivät hengissä ja muutaman vuoden kuluttua alkaisi saada niistäkin satoa. Aamulla kävin koirien kanssa lenkillä ja koskapa se lämpömittari näytti jonkin verran alle 20 astetta ja tihkutti vettä, niin kääkille oli pakko laittaa paidat päälle ja tytöt olivat aika isänmaallisia tällä kertaa. Ruotsalaisneiti Ebban paita on muuten tehty vanhoista miesten boksereista  

Ai niin, Ebba on hieman alkanut nirsoilla ruokansa kanssa, joten toivottavasti se merkitsee sitä, että niitä odotettuja vauvoja olisi tulossa. Vyötäröä ei kyllä ole vielä yhtään, mutta viimeksikin se maha pullahti vasta ihan viime vaiheessa.

17.05.2011 - 20:52

Onpas taas vierähtänyt pitkä aika siitä kun on tänne kirjoitellut . Kaikenlaista on tietenkin tässä välissäkin tapahtunut, mutta kerrotaanpa nyt hieman tulevista pentusuunnitelmista. Ebba-rouva nimittäin saapui tänne Isojoelle pääsiäisen jälkeen odottelemaan juoksuaan joka sitten alkoikin parisen viikkoa sitten ja nyt on tilanne se, että ollaan kaksi kertaa käyty treffaamassa komeaa venäläispoika Goshaa. En ole päässyt poikaan kunnolla aikaisemmin tutustumaankaan ihan henkilökohtaisesti, mutta täytyy myöntää, että pojan luonne ja olemus ihastutti todellakin. Nyt sitten vaan toivotaan, että muutama pikku-Gosha ja -Ebba saataisiin maailmaan heinäkuun puolivälin paikkeilla. Tämä pentue onkin sitten tämän vuoden ainut oma pentue. Syystalvella on sitten Paulalla suunnitelmissa pennut Lakulle ja sovittiin, että se pentue syntyy myös täällä Isojoella. Joten jos apinavauvat kiinnostaa, niin kannattaa kysellä kennel Minrosista.

Ensi viikonlopusta lähtien on taas sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita luvassa oikein kunnolla, sillä Paulan apinakaksikko Milli ja Dora tulevat hoitoon ainakin pariksi viikoksi. Onneksi Roosa on tulossa tettiin ja näyttelytreenailua on luvassa siis ainakin Doralle ja Ebballe .

Käsitöistä sen verran, että tällaisia pieniä vaatekappaleita näpertelin jokin aika sitten

 

31.03.2011 - 12:26

Jokohan pikku hiljaa alkaisi flunssa poistua meidän perheestä. Viime viikolla sairastettiin Mikon kanssa ja alkuviikosta Matti joutui olemaan päivän pois koulusta, kun oli kovassa kuumeessa. Toivotaan nyt että porukka pysyisi terveenä, sillä viikon kuluttua saattaisi olla mukavia ootettuja vieraita tiedossa  

Viikonloppuna on luultavasti tulossa yksi perhe katsomaan tuota Nafta-poikaa ja toivotaan että tykästyisivät poikaan ja poika pääsisi vihdoin omaan kotiin. Jäpikkähän on aivan ihana luonteeltaan, mutta nyt alkaa pikku hiljaa näyttää siltä, että ei siitä taida ihan huippunäyttelytähteä tulla  Korvat nimittäin haluaisivat olla nurinpäin suurimman osan aikaa ja lanneosakin voisi olla hieman parempi, mutta koko ja väri ovat täydelliset ja tuo luonne on kyllä kultaa .

Ammunnan puolella alkaa vähitellen olla ilmakausi ohi ja täytyy alkaa kaivella vapaapistoolia esille. Ulkoradalle ei vielä ole mitään asiaa hetkiin aikoihin, siellä taitaa olla metri lunta vielä! Mutta onpa meillä onneksi tuo ruutirata tuolla sisätiloissa. Viimeinen virallinen ilmakisa oli viime viikonloppuna Ilmajoella ja tulos 358 jäi vähän harmittamaan, varsinkin kun juuri edellisellä viikolla omissa mestaruuskisoissa kuitenkin sain 373. Mutta onhan se jo monta kertaa todettu, että kun se korvien väli ei kestä niin se ei kestä, minkäs teet. Olen tuossa kaavaillut, että jos vaikka saatais tänne Isojoelle kesäajaksi sellainen "akkain ammuntakerho".  Nyt kun porukat lopettavat ilmaharjoitukset, niin radalla ei olisi virallista toimintaa ja vapaamuotoinen naisten ilta voisi olla ihan mukava, ilman mitään sen kummempia tulostavoitteita. Viikonpäivää ei ole vielä sen kummemminlyöty lukkoon, mutta ehdotuksia otetaan vastaan ja kaikki kiinnostuneet tervetulleita, ainut rajoitus on se että miehiä ei mukaan huolita...

Nyt kun tuolla ulkona ei vielä pysty mitään tekemään, niin käsityöt ovat vielä toistaiseksi jonkin verran edistyneet. Sukkapuikoille olen kyllä tällä hetkellä melko "allerginen", sen verran tuli niitä talven aikana heiluteltua, että nyt tympii. Olen tehnyt sitä isoa "ristipistoprojektiani" jonkin verran ja tällaisen collien tein viime viikolla. Collien lopullinen sijoituspaikka tulee olemaan näyttelyhäkin peitteessä, mutta laitoin sen väliaikaisesti raameihin, jos vien sen näytille kansalaisopiston näyttelyyn 16.4. Tuo kuono ei vaan ole ollenkaan onnistunut....

31.01.2011 - 15:15

JOs oli viime kesä kunnon hellekesä, niin kunnon talvisäät saatiin kyllä sitten talveksikin, lunta ainakin on enemmän kuin omiksi tarpeiksi, vaikka Isojoki ei taida ihan runsaslumisimpiin paikkoihin edes kuulua. Äiti juuri aamulla sanoi, että oli käynyt hautausmaalla viemässä kynttilää ja oli joutunut käyttelemään aika runsaasti lapiota ennen kuin pääsi haudan lähelle ja onneksi tietää paikan tarkkaan eikä lapioinut väärästä kohdasta, sillä kivet olivat olleet totaalisesti lumen alla.

Pojat eivät ole tänä vuonna auranneet tuonne pellolle ollenkaan koirille vauhtirataa, vaan rallia on vedetty nyt sitten vaan pihassa. Hyvin on sekin alue riittänyt ja aina kun vaan pakkanen on ollut inhimillisissä lukemissa, koirat viihtyvät hyvin ulkona ja varsinkin mopsit nauttivat

äiti ja tytär - kuin kaksi marjaa (mustikka ja puolukka??)

Jumbo ja Diesel sitävastoin eivät kauheasti tästä talvesta välitä

Eilen sain lähes päätökseen muutaman päivän nyppimisprojektin ja nyt on apinat melko kaljuja. Lakulle jätin hieman enemmän karvaa, mutta Sintin turkin vedin kyllä aika lyhyeksi, jos vaikka saisi tuohon päähänkin vaihteeksi mustaa karvaa, kun otin senkin nyppimällä. Yleensähän olen leikannut pää-, jalka- ja häntäkarvat ja niinpä väri onkin harmaantunut aika lailla niistä kohdista. Korvat jätin Sintillä vielä pitkiksi, sillä rouvan toinen korva yrittää nousta pystyyn, jos siinä on kovin lyhyt karva.

Pennut (Dieseliä lukuunottamatta siis) ovat nyt parisen viikkoa asustelleet omissa kodeissa ja kuulemma on mukavasti mennyt kaikilla

Diesel siis vielä etsiskelee omaa kotia. Kyselyitä on tullut ihan kiitettävästi, mutta kun tein muutama vuosi sitten päätöksen tietyistä myyntiehdoista (en siis harrasta osamaksukauppaa, sillä mielestäni eri rahoitusyhtiöt ja pankit hallitsevat maksuajan myöntämisen paremmin kuin me yksityiset ). Diisseli näyttää mielestäni aika lupaavalta ja toiveissa olisikin löytää sille edes himpun verran koiraharrastuksista kiinnostunut koti. Ja hyvin tuntuu aika kuluvan tuolla nuorisolla keskenään, silä Sissi ja Diisseli ovat kuin paita ja peppu! Poitsu on luonteeltaan melko rauhallinen ja moneen kertaan olenkin miettinyt, että jos olisi kyseessä tyttö, niin tuskinpa pentu lähtisi maailmalle lainkaan. Poikaa sen sijaan en tähän huusholliin enää ota, sillä kyllä niin paljon on tilanne rauhallisempi kun ei ole ketään kuumakallea vonkaamassa silloin kun tytöillä on juoksut

Ammuntapuolella on nyt pari viikkoa ollut hiljaiseloa, Suomisarja loppui meidän Sekajoukkueen osalta ja sijoituttiin viidenneksi, IU:n ykkösjoukkue sen sijaan karsii vielä noususta mestikseen. Toissa viikonloppuna käväisin Härmässä karsintakisoissa ja oli tosi mukava ampua kisaa, kun naisten sarjassa oli niin paljon osanottajia (taisi olla ainakin 20), vaikka hieman aikainen herätys harmitti (lähdin kotoa hieman klo 5 jälkeen). Oma kisa meni taas hermoilun piikkiin kun heti ekaan sarjaan piti söheltää pari seiskaa, mutta loppu meni paremmin ja pääsin jopa finaaliin tuloksella 361. Finaalissa sitten taas jännitys iski päälle ja täys fiasko - 4 x 7 ja 1 x 6, joten eipä jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa, finaalin tulos 85,5p ja sijoitus 7. Paulalla sen sijaan 24-sarjan kisa meni hienosti ja tuloksena voitto 0,1p erolla kakkoseen. Ensi viikonvaihteessa on sitten aluemestaruuskisat Jurvassa, toivotaan, että silloin menisi mullakin edes hieman paremmin, erä ainakin alkaa ihan inhimilliseen aikaan klo 13 paikkeilla.

Sukkatehdas pyörii edelleen ja uuden vuoden aikaan tein Joannalle mekon ja nyt sain jokin aika sitten valmiiksi tämän taulun, jonka lupasin antaa tosin vasta kansalaisopiston kevätnäyttelyn jälkeen asianosaisille

Niin ja vielä näin myöhässä - Onnittelut Paulalle ja Sepille 31.12. johdosta  Kihlajaiskaffit on tosin vielä juomatta....

31.12.2010 - 11:35

Kovinpas on tullut laiskasti kirjoiteltua kuulumisia, mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, etten ole ehtinyt oikeastaan koneella käydä kuin s-postit lukemassa ja sekin epäonnistuu aina välillä, kun yhteydet ei toimi

Joulu oli ja meni ja saimme todella mukavia jouluvieraita sillä taisi olla moneen vuoteen eka jouluaatto, kun koko porukka oli paikalla ja nythän paikalla oli myös niitä uusia perheenjäseniä . Ville, Mia ja pikku-Joanna (joka tosin virallisesti saa nimensä vasta runsaan viikon kuluttua) tulivat aatonaatonaattona ja Paula ja Seppo aatonaattona. Säät eivät vaan oikein jouluvieraitamme suosineet, sillä pakkasta oli lähes 30 koko ajan ja eipä tuo lämpötila tahtonut oikein täällä sisätiloissakaan kovin korkealla olla.

Tässä jouluaattona Tuula-mummun ja Heikki-papan luona otettu neljän polven kuva

Pikkuneiti taisi kyllä varastaa sen suurimman huomion ja kyllä täytyy myöntää, että aina vaan harmittaa enemmän tuo välimatka. Näin talvikeleilläkun ei Savonlinnassa ihan päiväkahvilla käväistä. Yritin kyllä varovasti vihjailla, että eikö tuosta Isojoen ja Porvoon välimaastosta voisi ajatella tulevaisuudessa uutta asuinpaikkaa . Joulupäivänä pakkanen onneksi hieman hellitti eikä tuntunut ihan niin kamalalta päästää nuorisoa matkaan, kuin jos olisi mittari edelleen huidellut kolmissakymmenissä. Villen perhe lähti siis Porvooseen ja Paula & Sepi (+Milli) "koskelle". Tapanina käväisi myös mukavia vieraita, kun saimme Maijun kanssa sen verran miesten kiireitä rajoitettua, että Vesku ja Jyrki tapasivat toisensa lähes 30 vuoden tauon jälkeen! Toivottavasti seuraavaan tapaamiseen ei ihan niin pitkää aikaa mene!

Meillä oli joulun ajan poikkeuksellisen ahkerassa käytössä normaalisti lähes käyttämätön olohuone, sillä ruokailtiin ja kahviteltiin siellä, kun keittiössä majaili yhteensä 11 koiraa, Jumbo, Sintti, Milli, Laku, Emma, Sissi sekä Bisse neljän pentunsa kanssa. Välillä nelijalkaiset hieman protestoivat, kun jäivät mielestään kovin huomiotta, mutta uskomattoman rauhallisia ne kuitenkin olivat, vaikkei pakkasen ulos voinut mennä kuin välttämättömille asioille. Arja oli tehnyt Jumbolle aivan ihanat tossut ja vaikka itse olen ollut vähän sitä mieltä, etten tossuja koirille pue, niin kyllä nyt olen mielipiteitäni joutunut tarkistelemaan, sillä jopa Jumbo kävelee neljällä jalalla ulkona kun on tossut jaloissa. Tossut olivat käytössä myös Emmalla ja niinpä sainkin Arjalta sitten vielä toisetkin tossut, joten nyt ei varpaita palele. ISO KIITOS VIELÄ KERRAN ARJA!!

Maanantaina Heidi ja Ville tulivat hakemaan Bissen kotiin, sillä rouva päätti joulun edellä, että nyt saa tissien pureskelu riittää. Pennut kun söivät jo täysin kiinteä, nin en kyseenalaistanut Bissen päätöstä. Jumbo ja Emma saavatkin nyt jakaa vastuun pikkuipanoiden kouluttamisesta ja hyvin näyttää homa toimivan. Sissin kanssa en uskalla pikkupentuja pitää ilman valvontaa, sillä kokoeroa on kuitenkin niin paljon ja Sissi saa välillä sellaisia hepuleita, että siinä jää pienet jalkoihin.

Tässä vielä kasa jouluksi tehtyä (sukkatilauksia en taida ottaa vastaan ennen kuin vasta ensi syksynä, sen verran tuli noita tehtyä että myönnän että nyt vähän jo sukan kutominen tympii, "myyntisukathan" puuttuvat kuvasta, joten kokonaismäärä oli aika paljon vielä isompi...)

Eilen tuli käytyä Jalasjärvellä Välipäiväkisoissa ja en nyt kyllä oikein tiedä että mitä pitäisi tehdä, kun hommasta ei tule yhtään mitään! No tulos oli 361, joten ihan OK, mutta kun ammunta takkuaa muuten miten sattuu, seiskoja tulee ihan liikaa ja tasapaino on totaalisesti kadoksissa, kun tuntuu että seison koko ajan niin, että varpaat on ilmassa. Kai sitä vaan pitäisi investoida kunnon ampujainkenkiin, mutta kun ei harrastuksen tällä tasolla millään viitsisi laittaa rahaa kiinni moiseen. Eilen ilalla kyllä jaettiin vapaa-aikalautakunnan stipendit urheilijoille ja mullekin oli siellä ihan mukavan kokoinen shekki, mutta taitaapi mennä ne rahat parempaan tarkoitukseen eli koiranruokaan

02.12.2010 - 14:23

Sissin rekkarit kolahti postilaatikkoon ja tosiaankin neitokainen oli merkitty urokseksi . Piti tietenkin heti tarkistaa, että olinko itse tehnyt mokan, mutta kyllä pentueilmoituksessa oli ihan oikea sukupuoli. Soittelin kennelliittoon ja lähetän paperit takaisin ja sieltä pitäisi tulla uudet tilalle. Virkailija korjasi tiedostoihinsa heti, mutta toivotaan että tieto päivittyy myös KoiraNettiin.

Bissen pennut syntyivät 19.11., 2 mustaa tyttöä, musta poika ja punainen poika. Synnytys sujui todella helposti ja kaikki neljä pentua olivat maailmassa alle tunnissa. Itselleni oli pienoinen yllätys, että sieltä tuli neljä pentua, sillä vatsa ei mikään kovin iso ollut. Bisse on hoidellut vauvojaan todella hyvin ja vasta nyt tällä viikolla se on muutamaan kertaan löytynyt olohuoneen sohvalta makailemasta. Se sohvahan on kiellettyä aluetta, joten laitoin pentuaitaukseen katon, joten nyt on vaan tyydyttävä joko pentulaatikkoon tai laatikon ulkopuolella olevaan peittoon. Aika usein mamma löytyykin peiton alta, mutta kun ipanat alkavat kitistä, äippä on välittömästi hoitamassa. Säät ovat olleet niin viileät ja meillä ei tämä oma lämmityskään toimi ihan moitteettomasti, joten olen antanut lämpölampun olla vielä päällä, niin ei tarvitse murehtia että pentusten tulisi kylmä.

Viime lauantaina oli Isojoella Rovastikunnan varhaisnuorten toimintapäivä ja oltiin Marjukan kanssa sovittu, että yksi kohde olisi ampumarata ja nuoret saisivat kokeilla ilma-aseammuntaa. Jorma onneksi oli lupautunut avustamaan ja ilman häntä ei kyllä hommasta olisi mitään tullutkaan, sillä muutaman tunnin aikana radalla kävi n 25 nuorta ja lähes kaikki onnistuivat saamaan jopa erittäin hyviäkin osumia tauluihinsa. Iso kiitos vielä Jormalle ja meikäläinen kyllä laittoi korvan taakse sen lupauksen, että häntä voi joskus pyytää muutenkin avuksi  . Kun viimeinen nuorten ryhmä oli lähtenyt ja sain jäljet radalta siivoiltua olikin jo kiire lähteä hakemaan Milliä Tuurista. Matti lähti mukaan ja ehdittiin jopa puolisen tuntia shoppaillakin ennen kuin "Onnenkylän Ostosparatiisi" sulki ovensa. Matti hankki itselleen joululahjaksi uuden kypärän ja hanskat. Meikäläisen ostoksena oli pitkävartinen jääskrapa, joten kovin kummoset ei meidän ostokset olleet. Poikettiin vielä Paulan ja Sepin kanssa kahvilla ja siellä ollessamme Villekin soitteli kuulumisia Savonlinnan kisoista. Villelle onnittelut ensimmäisestä Yleisen sarjan finaalipaikasta ja hyvästä finaalisarjasta!! Sunnuntaina oli Savonlinnassa vuorossa kivääri ja siellä mukana Villen lisäksi myös vesantolaiset. Kun tulimme kotiin, ihmettelin hieman koirien käyttäytymistä, sillä kukaan ei mielestäni huomioinut Millin saapumista millään lailla, ei edes Bisse eikä Sissi, joille Milli nyt kuitenkin on vieras koira. Milli tosin möllötti pari päivää ja ruoka kelpasi vain kädestä syötettynä, mutta tiistaina kuppi tyhjeni jo samaan tahtiin kuin muillakin. Milliä selkeästi aluksi harmitti se, että täällä se joutuu olemaan lauman alimmaisena, kun kotona sillä on Mosku alamaisenaan . Nyt ei enään ole mitään protestointeja ja rouva loikoileekin kuin kuningatar vanhalla paikallaan eli sohvan selkänojan päällä.

Sunnuntaina kävin Jurvassa kisoissa ja nyt on pakko myöntää, että olin tyytyväinen tulokseeni, 369. Ainut mikä jäi harmittamaan oli se ainut 7, sillä JOS se olisi ollut edes 8, niin tulos olisi alkanut 37... jos ja jos. Edellinen kisa oli Kankaanpäässä, jossa tulos myös 369, joten nyt on kuitenkin tuo 9:n ka säilynyt jollain lailla.

Käsitöistä sen verran, että sukka- ja pipotehdas pyörii ja tilaussukat olen onneksi saanut kaikki tehtyä mitä lupasin jouluksi toimittaa, nyt puuttuu enää oman porukan sukista muutamat. Ristipistotyönikin sain valmiiksi, nyt on enää se ongelma että mitä siitä teen. Yksi ajatus kyllä on ollut mielessä, mutta ennen sen toteutusta täytyy hieman leikkiä salapoliisia . Sekin on vielä avoimena että teenkö siitä taulun seinään vai tyynynpäällisen, mutta mikäli suunnitelmani toteutan, niin tässä on vielä muutama vuosi aikaa miettiä. Uusi ristipistoprojektikin on vireillä ja sen valmistumiseen meneekin sitten muutama vuosi. Tässä nyt kuitenkin tämä tekele:

17.11.2010 - 20:42

Ja taisipa mennä heti käyttöön

Paita on tehty 7 veljestä -langasta ja koko on suunnilleen L. Sen verran on omasta päästä ohje kehitelty että kahta samanlaista ei tule  . Kauluksen alla olisi näköjään pitänyt hieman enemmän vielä kaventaa, mutta eiköhän se ekan pesu jälkeen muotoudu mittoihin kunnolla.

11.11.2010 - 08:49

Tapahtumia on ollut jos jonkinlaisia, jos nyt edes muutaman yrittäisi kirjata ylöskin

Tärkein ensin eli isännän kanssa ollaan isovanhempia  Villen ja Mian prinsessa syntyi pyhäinpäivänä, painoa 3764g ja pituutta 51cm. Hieman täällä jo oltiin huolestuneita kun mitään ei alkanut kuulua Savonlinnan suunnalta ja kaksi viikkoa oltiin jo "myöhässä", mutta kaikki kuitenkin meni hyvin. En tule kauheasti vauva-asioita täällä kertoilemaan, sillä ne asiat kuuluvat vain ja ainoastaan vanhemmille, mutta sen verran on sanottava, että ihan mukavalta tuntuu . Harmi vaan kun ollaan niin turkasen kaukana, että katsomaan ei ihan heti pääse, kun täältäkään ei voi olla kovin montaa tuntia poissa kerrallaan. Hurjan paljon Onnea vielä täältäkin kautta tuoreille vanhemmille

Sitten hieman "arkisempiin" asioihin  Bisse tuli mammalomalle viime sunnuntaina. Vatsa pullottaa kivasti ja arvioisin että siellä 2-3 pentua köllöttelee, toivotaan että olisi kolme, ja mielellään tyttöjä  . Bisse on kyllä tosi kiva tyttö, jälleen se kotiutui välittämästi ja ainut pieni ongelma on Sissin kanssa, sillä Emmahan on vähitellen alkanut lopettaa imettämistä ja pakoilee naskalihampaita aika usein sohvalla, ja ilmeisesti Bissen tueva maitobaari jo tuoksahtaa Sissin nenään lupaavalta, joten arvaatte varmaan minne pikkuneiti yrittää koko ajan. Onneksi Bisse kuitenkin antaa palautetta moisesta tungettelusta, mutta nimensä mukaisesti Sitkeä Sissi ei hevillä luovuta ja myös Bisse viettää aika paljon aikaansa muualla kuin lattiatasossa. Bisse asustaa nyt vielä toistaiseksi muiden joukossa, mutta viikonloppuna siirrän sen öiksi ja niiksi ajoiksi kun en itse ole kotosalla, olkkariin.

Sissi kasvaa vauhdilla ja rakkaalla lapsella on monta nimeä, tätä nykyä nimet van eivät ole niitä kaikkein mairittelevimpia, sillä aika usein kuuluu sellaisia kommentteja kuin  "Perhana irti mun sukasta", "Pirun vamppyyri" , "Riiviö" ja Matin suusta kuuluu aika usein "Saakelin Jalkapallo", joten kyllä tuosta ipanasta taitaa ainakin samanlainen Duracell-mopo tulla kuin äitinsäkin, joka on taas alkanut saada jokailtaisia mopsihepuleita jolloin muiden on paras pysyä pois alta. Pikkuneiti täyttää ensi sunnuntaina 8 viikkoa ja oli puhe että Elina tulee josssain vaiheessa laittamaan neidin sirun paikoilleen, niin saadaan sitten laitettua paperitkin Kennelliittoon menemään. En ole tuon rekisteröinnin kanssa pitänyt mitään kiirettä, kun neiti ei ole minnekään lähdössä, siru kun on paljon mukavampi laittaa hieman isommalle pennulle. Kunhan nyt siihen mennsssä saadaan rekkarit, kun pitää ekoille rokotuksille mennä

Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Jyväskylän näyttelyyn Lakun ja Jumpsun kanssa, apinoita muistaakseni 13 ja kääkkiä vähän yli 60. Bissellä on sunnuntaina 56vrk ekasta astutuksesta, joten jos tuleva mamma näyttää aamusta levottomalta, niin silloin meidän reissu peruuntuu, muuten ollaan kyllä lähdössä kehään pyörimään, sillä myös Milli ja Desi ovat tulossa sinne ja mikäli Millin juoksu on alkamassa, niin se matkustaa sitten luultavasti mun kyydissä Isojoelle. Millin "isoveli" Mosku oli loukannut jalkansa ja joutuu viettämään suurimman osan ajastaan sisällä, joten se tuskin tarvitsee viehkeältä tuoksuvaa naikkosta kiusaajakseen

Isojoen ilma-asekisat 29.-31.10. saatiin jälleen kerran käytyä ja kolme päivää tuli "asuttua" radalla. Iso kiitos kaikille talkoolaisille ja kaikkein suurin kiitos tädilleni Katrille, joka jaksaa vuodesta toiseen hoitaa puffetin ja valmistaa valtavan määrän omatekoisia palkintoja arpajaisiimme. Ihan kiitettävästi oli osallistujia ja se on nyt huomattu, että kisojemme osallistujista suurin osa on aikuisia ampujia. Onko niin, että junut eivät oikein vielä tähän aikaan alkukaudesta ole ehtineet ampumaharrastuksen pariin, vai alkaako käydyt lakiesitykset yms sääntöjen kiristämiset vaikuttaa nuorten harrastajien määrään. Todella harmi jos näin on, sillä kyseessä on kuitenkin todella hieno harrastus ja sellainen laji, jossa se kärsivällisyys ja hermojen hallinta kehittyvät kun tuloksia ei hosumalla saa aikaan. Viime maanantai-illalla kävin Lapualla Pohjanmaan aluejaoston kokouksessa/pikkujoulussa ja Teijo taisi testamentata mulle ei vaan paikkansa jaostossa vaan myös sihteerin pestin ensi vuodelle. Matkat oli aika mielenkiintoisia, sillä Mikko kun asensi mulle autoon lisävalot, niin jokin juttu alkoi kenkkuilla, sillä valot kyllä menivät päälle, mutta eivät kytkeytyneetkään ollenkaan pois, joten eipä auttanut kuin ajella lyhyillä koko matka, muuten olisi kyllä vastaantuijat moittineet ja kunnolla, no onneksi asennuksella on kuulemma "takuu"

Eilen aamulla saatiin lunta aika runsaasti ja päivään kuuluikin sitten sekä lumenluontia, että auton vetoa. Tänään pitäisi käväistä kylillä ja lunta tupruttaa taivaan täydeltä tällä hetkellä, joten taidanpa tehdä reissun polkupyörällä. Vesku on nimittäin "mun" autolla töissä, kum Alposta meni ilmeisesti pyörän laakeri. Mikon Hopeanuoli olis kyllä pihassa ja Mikko sen eilen kiskoi lumihangesta esiinkin, mutta kun siinä on ne kesätossut alla, niin enpä taida päästä pihasta lähtemään sen kanssa, sen verran on liukasta, että se eilenkin pyöritti vaan tyhjää eikä suostunut omin avuin liikkumaan ilman ongelmia

Sain eilen valmiiksi valokuvasta tehdyn ristipistotyön ja tarkoitus olisi se vielä neuloa häkinpeittoon kiinni.

Äiti on ahkeroinut  tyynyjen (ristipistoa ja nukittamalla) kanssa ja joskus sanoin hänelle että minähän huolin ristipistolintutyynyjä vaikka kuinka, ennestään on hänen tekemänsä punatulkku- ja talitinttityynyt. Toissapäivänä sitten sain kunnon lintuparven  KIITOS!!

15.10.2010 - 21:12

Heidi viestitteli, että Bisse on ilmeisesti hieman alkanut syödä huonommin, joten toivottavasti on merkki siitä, että on kantava .

Sissille olen yrittänyt vähitellen tarjota kiinteää ruokaa, mutta pikkuneidin mielestä tissi on PALJON parempaa ja mun puurot oksettaaaa. No eiköhän se mieli pikkuhiljaa jossain vaiheessa muutu. Neidillä kun on vaan koko maitobaari käytössä, niin siitä on paljon mukavampi nautiskella. Sunnuntaina tulee 4 viikkoa ikää ja yritän saada jonkinlaista kunnon kuvaa aikaan. Jos ei onnistu, niin ehkä sitten ensi viikolla, kun Paula ja Seppo on tulossa käymään pohjanmaalla päin, niin silloin on ehkäpä tarpeeksi apukäsiä paikalla.

Innostuin tekemään toisenkin ristipistokoiran ja kunhan vielä saan aikaiseksi siihen jonkinlaiset raamit, niin tämä buhund lähtee arpavoitoksi Isojoen ilma-asekisojen arpajaisiin 29.-31.10. Ennestään mulla on sinne tehtynä yksi räsymatto ja jos vielä jotain muutakin pientä sinne väkertäisi

08.10.2010 - 23:37

Tällaisen setin sain valmiksi alkuviikosta. kuva tarkoituksella mustavalkoinen, vaikka aika monet ovat aidon värin kyllä jo nähneetkin  . Vaihdan ehkäpä jossain vaiheessa värikuvan tähän tilalle, kunhan asun tuleva käyttäjä ensin putkahtaa maailmaan

02.10.2010 - 21:54

 

Maanantaina sain ajatuksen että teenpä ystävälle syntymäpäivälahjan. Yöt kun on tullut suurin piirtein muutenkin valvottua, niin parin seuraavan yön aikana sain aikaan tällaisen... joten Arjalle synttärionnittelut!

Kirjoittaja

Koiramaisia ja myös vähän muitakin kuulumisia Isojoen Mäkikaupungista {#emotions_dlg.wink}

TUNNUSTUKSET